studiokuva

Maalaaminen on minulle ajatusten jatketta, etsimistä ja rakentamista. Maalaan muistikuvia maailmasta niin kuin sen näen, ja niin kuin haluan asiat muistaa. Olen koloristi, ajattelen väreillä ja yksittäinen väri tai väriyhdistelmä on usein mielessä jo ennen kuin tiedän mitä maalaan. Käytän paljon vaaleanpunaista, se on yhtälailla turva-ja voimaväri. Toistuva teema maalauksissani on paikat, joissa olen käynyt ja jotka ovat jättäneet minuun muistijäljen. Toisaalla on myös paikka, jota toistuvasti ajattelen, haven, saavuttamaton satama, jonka teen näkyväksi kankaalla.

Olen kotoisin pienestä kaupungista meren ääreltä, mutta kotiutunut Helsinkiin. Työhuoneeni sijaitsee Herttoniemessä.